Rakentajan palvelukattaus kokee tämän vuoden aikana täydellisen muodonmuutoksen, kun Rakentaja PRO, Rakentaja.fi, Omataloyhtiö.fi, Talovertailu.fi ja Puutarha.net uudistetaan yksi kerrallaan. Uudistus on Rakentajan historian laajamittaisin, sillä sivustoilla uudistetaan kerralla kaikki taustajärjestelmistä ulkoasuun. Tähtäin on kirkas: lukijan sitouttaminen huippuun hiotun käyttökokemuksen kautta. Samalla sujuvoitamme julkaisua ja siten myös sisältöyhteistyötä yrityskumppaneidemme kanssa.
Ensimmäisenä uudistuu Rakentaja PRO kesän 2021 aikana. Ensimmäisen julkaisun tavoitteena on kerätä palautetta käyttöliittymäparannuksista sekä testata julkaisuprosessit. Loppujen sivustojen uudistus porrastetaan loppuvuoden ajalle. Siirtymävaiheen aikana yrityskumppaneille raportoidaan sisältöjen lukijamääriä niin uusilta kuin vanhoiltakin sivustoilta.
Yleisöstä aktiivinen ja sitoutunut
Sivustojen käyttöliittymäuudistuksessa on keskitytty lukijoiden sitouttamiseen sekä valtavan sisältömäärän jäsentämiseen ja löydettävyyteen. Mobiilikäytön jatkuva kasvu on luonnollisesti ollut suunnittelun perusolettamus, mutta lisäksi toteutus huomioi vaihtelevat käyttötilanteet ja -tarpeet. Tähtäimessä on raikas, helposti lähestyttävä asiantuntijapalvelukokonaisuus, jossa kuluttaja viihtyy pitkään ja joka aktivoi ostopäätöksiin.
Käyttäjäkokemuksen parantamiseen tähtäävän uudistuksen sivutuotteena myös Rakentajan visuaalinen ilme saa kevyen kasvojenkohotuksen. Lisäksi tulevaisuuden arkkitehtuuri ja täydellinen siirtymä pilvipalveluihin nostavat sivustojen suorituskyvyn uudelle tasolle.
Yli 20-vuotisen historian mittavin uudistus
Rakentaja.fi avattiin silloisella Suorakanava-nimellä lukijoille ensi kertaa ennen vuosituhannen vaihdetta. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana palveluvalikoima on laajentunut valtavasti ja samalla niin lukijoiden kuin tekijöidenkin palveluihin kohdistuneet odotukset ovat kasvaneet huimasti.
Koko pohja-arkkitehtuuri uudistetaan kerralla, joka mahdollistaa jatkossa ketterämmän kehityksen ja sujuvamman työskentelyn.