Rakentajan webinaarit
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Oman kodin rakentajan tietopaketti avaa kevään webinaarikimaran

Rakentajan huippusuositut webinaarit ovat keränneet isoja yleisöjä niin kuluttajista kuin taloyhtiöpäättäjistäkin. Juuri nyt rakenteilla on kevään tapahtumien sarja, jossa ensimmäinen kaksiosainen kokonaisuus on suunnattu oman kodin rakentajille.

Talo pystyyn kahdessa osassa

Oman kodin rakentajan tietopaketti -webinaarisarjan kohdeyleisönä ovat talon rakentajat ja rakennuttajat sekä oman rakennushankkeen suunnittelun aloittaneet.  Sarjan jaksot käsittelevät aiheita, joista rakentamiseen ryhtyvän on hyvä olla tietoinen.

Webinaarisarjan ensimmäinen osa, Ja alussa oli tontti, lapio sekä haave, käsittelee aikaa ennen kuin varsinaiseen rakennustyöhön ryhdytään. Toisen osan, Sisätilojen suunnittelun aikataulutus, keskittyessä sisätilojen suunnittelun sekä päätöstenteon oikea-aikaiseen aikatauluttamiseen. 

– Oman kodin rakentaminen on elämän tärkeimpiä päätöksiä. Haluamme kumppaneidemme kanssa kulkea rakentajan rinnalla sekä tarjota käytännön tietoa ja opastusta, kertoo tapahtumasarjan suunnittelua vetävä Tarja Virolainen.

Asiantuntijoina webinaareissa toimivat Rakentajan yhteistyökumppaneiden edustajat, ja kukin jakso valmistellaan yhteistyössä. Rakentajan tiimi ja Schibsted Suomi Partnerstudio huolehtivat webinaarisarjan kaikista käytännön järjestelyistä sekä markkinoinnista Schibsted-palveluiden verkostossa avaimet käteen -periaatteella.

Tarja Virolainen

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Sales Manager Tarja Virolainen tarja.virolainen (at) rakentaja.fi