Ville Somero ja Tapio Näslund
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Rakentajan tapahtumilla on nyt uudet vetäjät

Rakentajan tapahtumatuotanto siirtyy uusille harteille, kun tiimissä jo pitkään työskennelleet Ville Somero ja Tapio Näslund ottavat vastuulleen myynnin ja operaation pyörittämisen. Pitkän Rakentaja-uran tehnyt Jussi Ruotsalainen siirtyy vuolaiden kiitosten saattelemana uusiin seikkailuihin.

Uuden tekijäkaksikon vastuulla ovat ennen kaikkea Rakentajan messut, joita on järjestetty jo parinkymmenen vuoden ajan. Seuraavat Rakenna & Remontoi -messut pidetään tammikuussa 2022 ja Omakoti-messut lokakuussa 2021. Messujen lisäksi Rakentaja tuottaa erilaisia pienempiä tapahtumia, kuten asiakastilaisuuksia ja webinaareja. 

Uusi vastuukaksikko ei ole uusi tapahtumien parissa eikä Rakentajan riveissä, päinvastoin. Tapio Näslund on työskennellyt Rakentajan tiimissä viime vuosituhannelta asti ja ollut aina aiemminkin tiiviisti mukana messuprojekteissa. Tapahtumatuotantojen ohella hän jatkaa edelleen myös monissa muissa asiakasyhteistöissä. Ville Somero on pyörittänyt Rakentajan verkkokauppaa vuodesta 2019 lähtien ja osallistunut sen ohessa monipuolisesti erilaisiin kehityshankkeisiin, kampanjoihin ja tapahtumatuotantoihin.

Jussi Ruotsalainen
Rakentajassa suositaan pitkiä työuria. Messuvetäjän paikalta eteenpäin siirtyvä Jussi Ruotsalainen aloitti messu-uransa jo koulupoikana Rakentajan osastolla asuntomessuilla.

Jussi Ruotsalainen ehti työskennellä Rakentajan tiimissä peräti 25 vuoden ajan ja messuvastuussakin toistakymmentä vuotta. Hän jättää tapahtumat uusiin käsiin luottavaisin mielin.

– Messuillamme on jo hieno parinkymmenen vuoden historia. Siitä kiitos mukana olleille näytteilleasettajille. Vuoden aikana tehty työ huipentuu aina itse tapahtumassa, kun rakentavat ja remontoivat asiakkaat ja näytteilleasettajat pääsevät kohtaamaan. Messujen uusilla projektipäälliköillä on vankka kokemus meidän tapahtumista, joten jatkuvuus on taattu, Jussi sanoo.

Ville Somero ja Tapio Näslund

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Ville Somero ville.somero (at) rakentaja.fi
Tapio Näslund tapio.naslund (at) rakentaja.fi